
Kolme vuotta Myanmarin sotilasvallankaappauksesta – Lasten koulunkäynti edelleen uhattuna
Myanmarin sotilasvallankaappaus ja siitä seurannut pakolaisuus vaikuttavat pysäyttämättömästi perheiden toimeentuloon ja lasten koulunkäyntiin. Lisäksi aseellinen konflikti uhkaa ajaa jo valmiiksi haavoittuvassa asemassa olevia vammaisia ihmisiä entistä etäämmälle yhteiskunnasta. Kirkko maailmalla -ohjelmassa vammaisinkluusion asiantuntija Päivi Lilja kertoo Myanmarin tilanteesta ja Lähetysseuran työstä koulunkäynnin tukemiseksi. Toimittajana on Anna Peltonen.
Kirkko maailmalla
Suomen Lähetysseura on kirkon kansainvälisen työn järjestö ja yksi Suomen suurimmista kehitysyhteistyöjärjestöistä. Kirkon sanoma toivosta, uskosta ja lähimmäisenrakkaudesta on ollut työmme lähtökohta jo 160 vuotta. Toimimme 30 maassa sadan kumppanikirkon ja -järjestön kanssa. Kirkko maailmalla -podcastissa kerromme kuulumisia globaalista kirkosta, tarinoita kehitysmaiden ihmisten elämästä ja työstä paremman ja oikeudenmukaisemman maailman puolesta.
- Jaksojen lukumäärä: 229
- Uusin jakso: 2025-04-30
- Religion & Spirituality