Sandhamn

pientaajama Värmdön kunnassa

Sandhamn
Sandhamn on pientaajama Värmdön kunnassa Keski-Ruotsissa. Sandhamn kuuluu Tukholman lääniin ja Uplannin maakuntaan. Paikkakunta sijaitsee Tukholman ulkosaaristossa Sandön-nimisellä Itämeren saarella. Ennen kuntauudistuksia Sandhamn kuului Djurön pitäjään. Vuoden 2010 lopussa pientaajamassa oli 85 asukasta. Suurin osa taloista on 1800-luvulta tai 1900-luvun alusta. Ruotsalaisen Viveca Stenin dekkarikirjasarja ja sen pohjalta tehty televisiosarja Murha Sandhamnissa sijoittuvat saarelle. Historia. Taajaman olemassaolo oli 1800-luvun loppuun asti sidottu luotsi- ja tullitoimintaan. https://fi.wikipedia.org/wiki/Sandhamn

Jaksot