Lomma

taajama Lomman kunnassa, Ruotsissa

Lomma
Lomma on taajama Lomman kunnassa, Etelä-Ruotsissa. Se sijaitsee Malmöstä pohjoiseen ja Lundista länteen Juutinrauman rannalla. Taajamassa oli vuoden 2010 lopussa 10 837 asukasta. Lomma on aikaisemmin ollut kauppala. Lisäksi Lomma on ollut myös kaupunki, mutta se lakkautettiin jo ennen vuoden 1862 kunnallislakien voimaanastumista. Niinpä sitä ei yleensä luetakaan Ruotsin kaupunkien joukkoon. Väestönkehitys. Lähteet. Aiheesta muualla https://fi.wikipedia.org/wiki/Lomma

Jaksot