Claus

Miehen etunimi

Klaus on miehen etunimi. Klaus on alkujaan saksalainen lyhentymä nimestä Nikolaus. Nimi esiintyy monissa maissa myös muodossa Claus. Klaus on ollut suomenkielisessä nimipäiväalmanakassa vuodesta 1858 ja ruotsinkielisessä vuodesta 2000. Nimi on saanut oman almanakkapäivän, 7. heinäkuuta, sillä se yhdistettiin erheellisesti latinan Claudius-nimeen. Suomessa nimi Klaus on ollut käytössä jo 1400-luvulla. Digi- ja väestötietoviraston tietojen mukaan 1800-luvun lopulta vuoden 2019 loppuun mennessä 4 013 miestä on saanut nimekseen Klaus. Muodossa Claus nimi on annettu noin 270 henkilölle. https://fi.wikipedia.org/wiki/Klaus

Jaksot