
#SHN23: Good Vibes East: Stop Hatred Now -spesiaali (keskustelemassa Ama Kyei ja Julian Owusu)
Ghanalais-suomalaiset tanssija-tanssinopettajat Ama Kyei ja Julian Owusu käyvät läpi kokemuksiaan mustuudesta ja länsimaisen tanssin konventioista sekä siitä, miten nämä yhdistyvät hiphop-tanssijan identiteetteihin.
Julian Owusu on monialainen taiteilija, jonka taiteellisen työn keskiössä ovat yhteisöllisyyden rakentaminen, hip hop, tanssi, dekoloniaaliset työskentelytavat ja uusiksi kuvitteleminen. Hip hopin ja omien projektiensa ohella Owusu on työskennellyt tanssijana, koreografina ja näyttelijänä mm. Zodiakilla, Jojolla ja Oulun kaupunginteatterilla. Hän on toiminut opettajana Taideyliopiston Teatterikorkeakoulussa, Oulun ammattikorkeakoulussa sekä lukuisissa kaupallisissa tanssikouluissa. Taiteellisen työnsä ohella Owusu kuuluu The Nordic House of Reykjavikin ja Taikabox ry:n hallituksiin. Owusu on työskennellyt Taiteen edistämiskeskuksen (Taike) Nuortenkulttuurin läänintaiteilijana Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun alueilla vuosina 2016-2021.
Ama Kyei on tanssija, koreografi ja doula. Hän suhtautuu intohimoisesti turvallisten tilojen luomiseen lapsille ja nuorille, ja näkee paljon voimaa yhteenkokoontumisessa ja yhdessä luomisessa. Kyei suhtautuu intohimoisesti myös luontoon. Hän on asunut viimeiset 8 vuotta Ruotisssa ja on kuluneen 1,5 vuoden aikana viettänyt suurimman osan ajastaan isänsä kotimaassa Ghanassa.
Podcast-jakson on tuottanut Zodiak – Uuden tanssin keskus.
UA Talks
UA TALKS is a platform for current art and culture-related topics.
UrbanApa is an antiracist and intersectionally feminist art community-based in Helsinki.
For more information go to www.urbanapa.fi. Follow us in instagram: urban_apa
- Jaksojen lukumäärä: 23
- Uusin jakso: 2024-03-11
- Arts