Ares - Rähinän nykypäivän kellareiden kasvatin tarinan koko skala | HOPPIPÄÄT NYÖKKÄÄ haastattelu #6

Ares - Rähinän nykypäivän kellareiden kasvatin tarinan koko skala | HOPPIPÄÄT NYÖKKÄÄ haastattelu #6

HOPPIPÄÄT NYÖKKÄÄ · 2022-03-16

Ares on vantaalainen räppäri, jonka musiikissa sulautuu mm. tekninen rimmailu, melodinen laulaminen ja trap-soundit. Vuodesta 2018 alkaen Rähinä Recordsia edustanut ja uransa alussa Lukas Leonin tuplaajanakin mm. Cheekin kiertueella toiminut Ares julkaisi juuri odotetun debyyttialbuminsa ''Skala''. Jakson studio-osion keskustelu pyöriikin debyyttialbumin ympärillä, kun kuunnellaan albumin biisejä ja jutellaan niistä sekä vaikka mistä aiheista ja tarinoista niihin liittyen. Intohimoisesti musiikkiin suhtautuva Ares kertoo koko tähän astisen uransa tarinan lisäksi mm. syvällisestä lähestymistavasta biisien tekoon, musikaalisista vaikutteistaan, yhteistyöstään eri tuottajiensa ja levy-yhtiönsä kanssa sekä suhteestaan Lukas Leoniin, muihin Rähinäläisiin ja mentoriinsa Elastiseen. Avautuvatpa myös todella hauskat tarinat mm. Tiktokissa viraaliksi menneen Areksen Lewizkin kanssa tekemänsä hittinsä ''Eihä?'' sekä Turistin ja Fintelligensin kanssa tehtyjen albumilla olevien biisien ''Millo'' ja ''Fokus'' takana. Pohdiskelevana nuorena miehenä Ares kertoo jaksossa myös mm. kreikkalaisista juuristaan, perheensä merkityksestä itselleen, Vantaalla varttumisesta, ystäväpiiristään, paikoittain haastavistakin kouluajoistaan ja mielenkiintoisesta elämänfilosofiastaan. Luvassa on myös yhteiskunnallista keskustelua suomiräpissä nykyään paljon esiintyvistä huumeviittauksista. Studiolla keskustelun lisäksi jalkaudutaan The Grind studiosin tiloihin, jossa Ares loi enemmistön debyyttialbumistaan yhdessä tuottajansa Salahpolohin kanssa. Siitä jatketaan Areksen kotiseuduille Vantaalle, jossa suunnataan Kulttuuritehdas Vernissan bänditreenikselle ja lopuksi Areksen kaverien entisen kämpän kellarivarastoon. Katsomalla koko jakson saat selville paikkojen merkityksen Areksen kehityksessä artistina! Tilaa https://www.youtube.com/user/RahinaRec/ Seuraa https://www.instagram.com/nuorehko_h/ Seuraa https://www.instagram.com/arestiaris/ Seuraa https://www.instagram.com/rahinarecords/ ''Skala'' -albumi Spotifyssa: https://open.spotify.com/album/57wutu...

HOPPIPÄÄT NYÖKKÄÄ

Tässä sarjassa sukelletaan mielenkiintoisten suomiräppäreiden tarinoihin ennennäkemättömällä tavalla Haben ''Nuorehko H'' Zecariaksen johdolla. Luvassa on syväluotaavia haastatteluja täynnä musan fiilistelyä, spontaania menoa ja aitoa keskustelua kevyistä sekä vakavistakin aiheista. Jaksoissa pääset messiin niin Rähinän sohville kuin muihin artistien tarinoiden kannalta merkityksellisiin paikkoihin! Katso jaksot: https://www.youtube.com/playlist?list=PLc6bHDVfeV-Mjin0hDMaqvzLltQijtjk7 Seuraa IG:ssä: https://www.instagram.com/rahinarecords/ ja https://www.instagram.com/nuorehko_h/

  • Jaksojen lukumäärä: 13
  • Uusin jakso: 2022-07-15

Missä voit kuunnella?

Spotify Logo Podtail Logo

Jaksot