Suomalaisia podcasteja sijoittamiseen

Sijoittaminen on paras tapa turvata oman taloutensa tulevaisuus, jos inflaatio iskee. Sijoittaa voi useammalla eri tavalla, riippuen omasta riskinsietokyvystään sekä omista säästötavoitteistaan. Pankit tarjoavat asiakkailleen runsaasti apua ja neuvoa sijoittamisessa. Tänä päivänä jokaisen sijoittamisesta kiinnostuneen on mahdollista hakea tietoa aiheesta myös internetistä, sekä esimerkiksi kuuntelemalla erilaisia raha-aiheisia podcasteja.

Sijoittamisesta puhutaan nyt myös erityisen paljon: Esimerkiksi erilaiset podcastit, kuten säästöpankin sijoitus -podcast (Rahasta kiinni -podcast), sijoitusalusta Nordnetin Rahapodi -podcast, tai kahden sijoittamisesta ja rahasta kiinnostuneen äidin Mamma Betalar -podcast, tarjoavat runsaasti niin informatiivista, kuin myös kokemusperäistä tietoa sijoittamisesta. Kiitos sosiaalisen median, esimerkiksi erilaisten podcastien ja somevaikuttajien ansiosta, etenkin nuorten (alle 30-vuotiaiden) sijoittajien määrä on viime vuosina ollut merkittävästi kasvussa. Koronavuodet saivat yhä useamman kiinnostumaan sijoittamisesta. Edes markkinoiden laskusuunta ei ole saanut sijoittajien määrää romahtamaan. Itse asiassa päinvastoin: Moni on innostunut ostamaan osakkeita, nyt kun niitä poikkeuksellisen halvalla saa!

Sijoituspodcasteista hyötyä sijoittajalle

Rahastot ovat kokemattomalle sijoittajalle yleensä turvallisin vaihtoehto. Rahastoihin sijoittaessa vastuu markkinatilanteen seuraamisesta sekä sijoituskohteiden valinnasta, jää pääosin salkunhoitajan vastuulle. Rahastot koostuvat useista eri arvopapereista, eli esimerkiksi osakkeista ja joukkovelkakirjoista, joiden hoitamisesta on vastuussa rahaston-, eli salkunhoitaja. Rahastoon sijoittaneet henkilöt omistavat kyseisen rahaston siinä suhteessa kuin he ovat rahasto-osuuksia itselleen ostaneet. Hajauttaminen on sijoittamisen yksi tärkeimmistä kulmakivistä, ja rahastosijoittaminen onkin oiva tapa hajauttaa omia sijoituksiaan.

Osakesijoittaminen puolestaan tarjoaa pitkällä aikavälillä tutkitusti parhaat tuotto-odotukset. Osakkeiden tuotot syntyvät niiden arvonnoususta sekä osingoista. Vaikka osakkeisiin sijoittamisessa riski on väistämättä aina rahastosijoittamista huomattavasti korkeampi, edelleen sijoituksiaan hajauttamalla on mahdollista tätä riskiä pienentää.

Esimerkiksi Rahapodia kuuntelemalla, voi niin uunituore kuin kokeneempikin sijoittaja, saada hyviä vinkkejä omien sijoituskohteidensa valintaan ja sijoitustensa hajauttamiseen. Usein ajankohtaisimmissa podcasteissa pureudutaan myös sen hetkiseen markkinatilanteeseen, mikä tietysti luonnollisesti suurta osaa sijoittajista kiinnostaa. Etenkin Rahapodissa puhutaan paljon myös osakesijoittajille tärkeästä korkoa korolle -ilmiöistä.

Korkoa korolle -ilmiö tarkoittaa sitä, että säästetylle pääomalle kertyneet korot alkavat kerryttää myös korkoa. Korkoa korolle -ilmiön positiiviset vaikutukset alkavat näkyä tietysti vasta pitkän aikavälin sijoituksissa, mutta niiden mahdollisesti kerryttämä tuotto voi kasvattaa pääomaa todella merkittävästi.

Netin rahapelit ovat korkean riskin ”sijoituskohde”

Suomalaiset ovat kautta aikojen pelanneet uhkapelejä rahasta. Teknologian kehittymisen seurauksena netin rahapelien määrä on lisääntynyt rähähdysmäisesti. Netin rahapelit tarjoavat runsaasti erilaisia pelimahdollisuuksia ja houkuttelevat pelaajia sievoisten bonusten ja ilmaiskierrosten avulla. Myös voittosummat houkuttelevat suuruudellaan, ja onhan voitot mahdollista lunastaa usein myös verottomana. Miksi tästä huolimattanettirahapelit eivät ole se paras sijoituskohde?

Nettirahapelit ovat huomattavasti osakesijoittamista huonompi vaihtoehto, jos haluaa rahoilleen tuottoa. On sanomattakin selvää, että havitellessasi tuottoja nettikasinoa pelaamalla, on sinun oltava valmis ottamaan äärimmäisen suuria riskejä. On totta, että rahapeleissä piilee aina suurten voittojen mahdollisuus, mutta rahapelit perustuvat niin pitkälti sattuman varaan, että niiden pelaamista rikastumismielessä ei voi suositella. Pelaaja myös suurella todennäköisyydellä pelaa ansaitsemansa voitot uudelleen, jonka seurauksena riksi häviämiselle on valtava.

Rikastuminen nettikasinolla perustuu pitkälti kasinon RNG:n eli satunnaislukugeneraattorin arpomaan sattumanvaraiseen tulokseen, sekä kyseisen pelin palautusprosenttiin. Sijoittamalla osakkeisiin, rahastoihin tai jopa asuntoihin, mahdollisuutesi kerryttää etenkin pitkän aikavälin tuottoa, ovat huomattavasti todennäköisemmät!