Podcastit rahapelaamisen ja vedonlyönnin ystäville – millaista sisältöä on olemassa?

 

Podcastien suosio on noussut viime vuosina aivan valtavaksi. Moni ihminen Suomessa ja muualla maailmassa on kyllästynyt siihen, kuinka mobiililaitteet ja nopea viihde pyörittävät maailmaa. Useat meistä yhyttyvät itsensä päivä toisensa jälkeen selailemasta somea ja käyttämästä tuhottomasti aikaa melko turhanpäiväisiinkin asioihin.

 

Podcastien esiinmarssi ja räjähdysmäinen nousu on merkki siitä, että myös syvällisemmälle sisällölle on kysyntää. Podcastit sopivat hyvin kaveriksi paitsi omalle kotisohvalle, myös pitkille kävelyille ja julkisiin kulkuneuvoihin. Ei muuta kuin luurit korville ja menoksi! Tässä artikkelissa keskitymme ennen kaikkea nettikasinoiden ja vedonlyönnin ympärillä pyöriviin podcasteihin ja siihen, mitä tavallinen kansalainen voi niistä oppia.

Podi valitaan yleensä omien kiinnostuksen kohteiden mukaan

 

Podcasteja löytyy netin kiehtovasta maailmasta useita tuhansia. Jopa suomalaista valikoimaa on runsaasti, ja uusiakin perustetaan jatkuvasti. Toisaalta monikaan podcast ei jatku kovinkaan pitkään, vaan vaihtuvuus alalla on suurta. Joidenkin tutkimusten mukaan jo viidenteen jaksoon pääseminen vaatii podcastilta jo melko korkeidenkin todennäköisyyksien päihittämistä.

 

Podcastit valitaan yleensä omien kiinnostuksen kohteiden mukaan. Niin sanottu allekirjoittanut esimerkiksi myöntää kuuntelevansa eniten kryptovaluuttoihin sekä WWE:n showpainilähetyksiin liittyviä podcasteja. Oletettavasti harva lukija kuuntelee näitä samoja podeja. Sen sijaan suomalaiset tuntuisivat rakastavan esimerkiksi erilaisia kotimaisten julkkisten keskusteluohjelmia. Tämän lisäksi myös true crime -podcastit, joissa käsitellään tapahtuneita rikoksia, ovat monien mieleen.

 

Koska Suomessa on runsaasti myös rahapelaamisen ystäviä, ovat myös tähän teemaan liittyvät podit varmasti monen mieleen. Näin voisi ainakin päätellä siitä, kuinka paljon MGA lisenssin kasinot vetävät asiakkaita puoleensa. Silti kaikki eivät välttämättä ole edes tulleet ajatelleeksi, että yhtä hyvin myös kasino- ja vedonlyöntipodit voisivat olla kiinnostavia.

 

Suomenkielistä tarjontaa ei tämän aiheen ympärillä tosin ole kovinkaan paljon. Yleisesti ottaen urheilumaailmaa koskettavaa sisältöä toki löytyy, mutta varsinaista vedonlyöntikulmaa ei yleensä käsitellä. Syytkin tähän ovat melko selviä, sillä Suomessa rahapelimonopoli on Veikkauksella, eikä edes Veikkauksen pelejä saa mainostaa mikään muu taho kuin Veikkaus itse – ja sekin tietyin edellytyksin. Englanninkielisessä maailmassa valinnanvaraa kuitenkin onkin sitten jo enemmän.

Mitä rahapelipodeja kannattaa kuunnella?

 

Viime kädessä on tietenkin ihmisen omista mielihaluista ja makunystyröistä kiinni, millainen sisältö häneen eniten puree. Seuraavaksi listaamme kuitenkin muutaman podcastin, jotka saattavat olla lukijoillemme kiinnostavia:

 

  1. The After Gambling Podcast
  2. The Vegas Gang Podcast
  3. Gambling With an Edge
  4. The Betting Guy
  5. Vegas Confessions
  6. Cousin Vito’s Casino Podcast
  7. The Casino Business Podcast
  8. All In: The Addicted Gambler’s Podcast

 

Tässä kahdeksan podcastin listassa on paljon jännittävää kuunneltavaa rahapelien ja vedonlyönnin harrastajille. Emme käsittele sen enempää näitä podeja yksityiskohtaisesti, vaan tyydymme enemmänkin tarjoamaan läpileikkauksen siihen, millaista sisältöä on saatavilla.

 

Rahapelaamiseen liittyvissä podeissa toistuvat useat eri teemat. Mukana on muun muassa puhetta erilaisista kolikkopeli-, pöytäpeli- ja vedonlyöntitaktiikoista ja -strategioista. Lisäksi useissa podcasteissa kerrotaan juontajien omia kokemuksia esimerkiksi Las Vegasin kasinoilta. Vanhat kunnon kasinokalajutut ovat luonnollisestikin osa kasinopodien viehätystä.

 

Hauskojen ja hulvattomien kasinotarinoiden vastapainona monissa podeissa käsitellään myös kasinomaailmaan nurjaa puolta. Esimerkiksi listamme viimeinen podcast, All in: The Addicted Gambler’s Podcast, kertoo nimensä mukaisesti uhkapeliriippuvuuteen ja sen vaikutuksiin. Myös terapeuttinen puoli on siis mukana osassa kasinopodeista, mikäli sellainen kiinnostaa.

Mitä kasinopodeista voi oppia?

 

On tärkeää muistaa, että rahapelaamiseen liittyy aina omat riskinsä. Ei siis pidä ainakaan luulla, että kasinopodeilla pystyisi kääntämään oman onnensa ja alkamaan voittaa kolikkopeleistä jatkuvasti isoja potteja rahaa. Rahapelimaailmassa pelit on suunniteltu niin, että todennäköisyydet ovat aina enemmän tai vähemmän pelaajia vastaan. Tämä ei tarkoita sitä, etteivätkö isotkin voitot olisi joskus mahdollisia, mutta taitopeleiksi eivät rahapelit muutu missään vaiheessa.

 

Vedonlyönnin suhteen podcasteista voi oikeastikin irrota melko hyödyllistäkin tietoa esimerkiksi kertoimista ja niiden laskemisesta. Mitä paremmin ymmärrät matematiikkaa kertoimien ja vedonlyönnin takana, sitä harkitumpia ja punnitumpia päätöksiä osaat tehdä omassa pelaamisessasi.

 

Samaten kasinopodit opettavat pelaajia hallitsemaan pelikassaansa ja ottamaan järkevämpiä riskejä. Mikäli onnistut saamaan vaikkapa Bonanzan kaltaisesta hittikolikkopelistä 20 euron panostuksella 200 euroa voittoa, on fiksua ottaa edes osa voitoista ulos. Podcasteissa voidaan käsitellä myös tällaisia asioita ja painottaa samalla vastuullisen pelaamisen tärkeyttä.

 

Pahimmassa tapauksessa pelaaminen saattaa muuttua melko harkitsemattomaksi. Suuret voittosummat vilisevät silmissä, eikä pelaaja lopulta päädy kotiuttamaan euroakaan, vaikka kävisi kuinka isoissa voitoissa. Tuhannen euron voittokin voi vähitellen huveta 900 euroon, sitten 800 euroon ja lopulta niin matalalle, että pelaaja päätyy takomaan koko summan takaisin vain muutamissa minuuteissa. Kokeneita podcastaajia kuuntelemalla riskit tälläiseen käytökseen voivat ainakin teoriassa laskea, mutta toki viimeinen vastuu jää aina pelaajalle itselleen.

Lopuksi

 

Jos rahapelaaminen on lähellä sydäntä, saattavat aihetta koskevat podit olla mielenkiintoinen uusi tuttavuus. Mikäli kuitenkin yrität vähentää rahapelaamisen roolia ja pelaamistasi, ei sinun todennäköisesti kannata täyttää soittolistaasi pelipodeilla – ellei kyseessä sitten ole juurikin rahapeliaddiktiota käsittelevä ja potentiaalisesti terapeuttinen tapaus.