Miksi WhatsAppia pidetään parempana kuin iMessagea?

Tekstiviestien yleistyminen 90-luvulla muutti tapojamme viestiä pysyvällä tavalla. Yhtäkkiä puhelin ei ollutkaan enää vain puhumista varten; tekstiviestitse oli mahdollista runoilla, vitsailla tai vaikkapa väitellä 160 merkin puitteissa ennennäkemättömällä tavalla.

Pexels

Tekstiviestien merkitys viestintäkeinona on kuitenkin älypuhelinten myötä muuttunut radikaalisti. Vaikka tekstiviestien suosio lähti reiluun laskuun jo reilut kymmenen vuotta sitten, törmää tekstareihin vielä tänäkin päivänä.

Varsinaiseen viestintään tekstareita ei kuitenkaan älypuhelimia käyttävien suomalaisten keskuudessa enää käytetä; kyse on enemmänkin erilaisten verkkopalveluiden kirjautumisen vahvistamiseen vaadittavien tekstiviestien vastaanottamisesta.

Tekstiviestit toimivat kuitenkin tärkeänä esikuvana viestinnässä nykyisin paljon käyttämillemme pikaviestisovelluksille, kuten Whatsappille ja iMessagelle. Whatsapp onkin suomalaisten suosituin sosiaalisen median palvelu, mutta mikä tekee siitä erityisen ylivertaisen kilpailijaansa iMessageen nähden? Molemmat sekä WhatsApp että iMessage kun tarjoavat kuitenkin pääosin samat toiminnot: viestit, ääniviestit, liitetiedostot, ääni- ja videopuhelut, sijaintipalvelut sekä päästä päähän kryptatut viestit.

Tässä artikkelissa tulemmekin käymään läpi molempien sovellusten historiaa sekä nykypäivää pyrkiäksemme löytämään vastauksen siihen kuinka WhatsApp on tullut tunnetuksi parempana viestintäsovelluksena kuin iMessage.

Pexels

Kuinka WhatsApp sai alkunsa?

WhatsAppin tarina sai alkunsa Yhdysvalloissa vuoden 2009 helmikuussa, jolloin pikaviestipalvelun taustalla toiminut yhtiö merkittiin rekisteröidyksi kaupparekisteriin yrityksen alkuperäisen perustajan Jan Koumin toimesta.

Saman vuoden elokuussa yhtiö julkaisi myös ensimmäisen version Whatsapp Messengeristä iPhonen App Storeen. Ensimmäinen sovelluksen versio herättikin ihmisten mielenkiinnon ja niinpä sittemmin perustajakumppaniksikin nimetyn Brian Actonin onnistui suostutella mukaansa entiset tuttavansa Yahoo! -verkkojätiltä vastaamaan WhatsAppin ensimmäisestä 250,000 dollarin siemenrahoituksesta.

Vuoden 2010 elokuussa WhatsApp tuli saataville myös Android-puhelimille, minkä ansiosta WhatsApp iski älypuhelimia valmistavan BlackBerryn BlackBerry Messengerin tontille tarjoten BlackBerrysta poiketen pikaviestintämahdollisuudet eri käyttöjärjestelmää käyttävien laitteiden välillä.

Suurin piirtein samoihin aikoihin alkoi myös rahapelien digimurros. Älypuhelinten ja tablettien yleistyessä erilaiset rahapelit alkoivat toden teolla siirtymään verkkoon, minkä johdosta ensimmäiset nettikasinot alkoivat kiinnittämään entistä enemmän huomiota myös mobiilipelaamisen käyttökokemukseen.

Nykyisin loistavan pelikokemuksen niin mobiilissa kuin tietokoneella tarjoaa muun muassa suomalaisten suosima netticasino, minkä laajan pelivalikoiman parissa viihtyvät niin kolikko- kuin pöytäpelienkin ystävät - unohtamatta tietenkään heitä jotka viihtyvät parhaiten live casinon viihdyttävien aidontuntuisten kasinopelien ääressä.

Facebookin yrityskauppa WhatsAppin historian käännekohtana

Ensimmäisten vuosien aikana WhatsAppin merkittävät tapahtumat liittyivät lähinnä jatkon turvaamiseksi vaadittavien rahoituserien turvaamisesta (2011, 2013), minkä lisäksi vuoden 2012 elokuussa osaksi palvelua tuli myös myyntivaltiksi muodostunut viestien salaus.

Vuoden 2013 elokuussa WhatsApp alkoi tarjoamaan sovelluksessaan internetin kautta soitettavia äänipuheluita, mikä oli tähän saakka ollut lähinnä Skypen kaltaisten sovellusten yksinoikeus. Samana vuonna markkinoille ilmestyi myös WhatsAppin nykypäivän kenties pahin kilpailija Telegram Messenger. Vuonna 2013 WhatsApp oli kerennyt haalimaan kasaan jo peräti 200 miljoonaa aktiivista käyttäjää.

Vuosi 2014 oli kuitenkin WhatsAppille kirjaimellisesti vallankumouksellinen: somejätti Facebook, Inc. tarjosi WhatsAppista peräti 19 miljardin dollarin ennätyksellistä kauppahintaa, josta 4 miljardia dollaria maksettiin käteisellä lopun kauppahinnan ollessa sidottu erilaisiin osakejärjestelyihin.

Facebookin siirryttyä WhatsAppin omistajaksi WhatsAppin käyttäjät ovat vuosien varrella päässeet tutustumaan useisiin uusiin toimintoihin, kuten esimerkiksi merkintöihin luetuista ja toimitetuista viesteistä, videopuheluihin, ryhmäpuheluihin, Mac- ja Windows -työpöytäversioihin sekä viimeisimpänä mahdollisuuteen lähettää itsestään poistuvia kuvia ja videoita. Nykyisin WhatsApp muodostaa osan Meta-yhtiön palveluportfoliota mm. Instagramin ja Facebookin ohella.

iMessage - mistä on kyse?

iMessage on Applen macOS-, iOS-, iPadOS- sekä watchOS-laitteisiin integroima WhatsAppin kaltainen pikaviestisovellus joka oli näki päivänvalon iOS-laitteille vuonna 2011. Vuotta myöhemmin iMessagesta tuli myös oleellinen osa OS X (nyk. macOS) -käyttökokemusta.

Toiminnoiltaan iMessage on hyvin samankaltainen kuin WhatsApp, sillä iMessagella onnistuu tekstimuotoiset viestit, erityyppisten liitiedostojen lähettäminen ja vastaanottaminen sekä ääniviestit ja itsetuhoutuvat viestit. Ääni- ja videopuhelut iMessagella hoituvat Facetimeksi nimetyn toiminnon kautta. Kuten WhatsAppissa, myös iMessagen viestit ovat päästä päähän salattuja.

Apple-laitteelta toiselle Apple-laitteelle iMessage-viestit kulkevat tietyissä piireissä jo statussymboliksi muodostuneissa sinisissä puhekuplissa, kun taas (teksti)viestit Apple-laitteiden ja muiden laitteiden välillä näkyvät vihreiden puhekuplien sisällä.

WhatsApp on iMessagea parempi vaihtoehto koska…

WhatsApp ei vaadi käyttäjältään sitoutumista Applen tavoin yhden laitevalmistajan laitteiden käyttäjäksi ja tämän ansiosta WhatsApp tarjoaakin paremmat puitteet viestiä muiden ihmisten kanssa riippumatta siitä käyttävätkö he Android-, iOS-, Windows- tai macOS -laitteita. Kilpailua on toki iMessagen ja WhatsAppin ulkopuolellakin. Viime vuosien käyttökatkojen ja tietoturvaskandaalien myötä yhä useampi onkin siirtynyt käyttämään esimerkiksi Telegram- ja Signal -viestisovelluksia, joista jälkimmäiseen on 50 miljoonaa dollaria sijoittanut vuonna 2018 myös WhatsAppin toinen perustajista Brian Acton.